Populaari-blogin Lurker on syventynyt teoriaan jonka mukaan "vilkas" populaarikultturi stimuloi aivojamme tehokkaammin kuin "hidas" korkeakulttuuri. Myös tieteellisissä piireissä ollaan päädytty saamaan päätelmään. "Kanadalaisista tutkijoista Bialystok ja Grady, joiden mukaan älykkyystesteissä ylivoimaisia ovat kaksikieliset tietokonepelien harrastajat. Suomessa tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että ahvenanmaalaiset Halon pelaajat ovat ylintä älyeliittiä." Lähde Populaari

Älyeliitistä tuli mieleen hiljattain leikkimielellä suorittamana englanninkielinen älykkyystesti. Sen mukaan kuuluin Gaussin käyrällä fiksuimpaan kymmenprosenttiseen maailman väestöstä. Oli myös heidän mielestään poikkeuksellista että olin tasapuolisen lahjakas sekä matemaattista päättelyä ja kielellistä kehittyneisyyttä mittaavissa tehtävissä. No, näihin mittaviin älynlahjoihini nähden olen siis myös melkoinen vätys ja alisuoriutuja.

=D =D =D