Pääsin tänään kehittämään itseäni ja osallistuin WSOY Pro -koulutusseminaariin Esimiestyön haasteet ja onnistumisen edellytykset. Luennoitsijana oli organisaatiopsykologi Pekka Järvinen. Kurssin hinta oli n. 700 euroa ja koulutus kesti päivän. Vastikään ammattikorkeakouluopintoja suorittaneena sanoisin että asiaa oli 1-2 luentoviikon edestä ja luennoitsijan tyyli esittää asiansa oli todella mielenkiintoinen ja vetävä. Ihan oli hieno tilaisuus päästä osalliseksi. Oli muutosjohtamista, hankalien persoonien ohjaamista ja eväitä moneen ongelmatilanteeseen. Eikä puhuttu pelkkää teoriaa vaan käytännön elämän caseja löytyi parinkymmenen vuoden kokemuksella jokalähtöön.

Tämä on näitä tämän nykyisen työpaikkani etuja. Annettiin mahdollisuus osallistua vaikkei mulla ole edes yhtään alaista. Mä olenkin tehnyt työurani nurinkurisessa järjestyksessä: heti 21 vuotiaana menin esimiestehtäviin, nykyään mulla on kaksikin pomoa itsellä eikä yhtään alaista.
37191.jpg
Nyt ei pidä käsiteltyjen kuvien vihaajien hermostua, lopetan tän tällaisten repaleisten kuvien kanssa touhuamisen ihan kohta. Kyseessä oli sellainen kokeilujuttu. Ihan kohta rupeaa tulemaan muunlaisia kuvia.

Ja vielä linkki valokuvasivusteolle, Anastasiaart.