KEVÄTTÄHTIMÖ (Stellaria holostea)

Keski-Suomen jokainen kunta on valittu jonkin uhanalaisen putkilokasvin kummikunnaksi. Kasvi on kunnalle tyypillinen ja siten kunnan tunnuskasvi. Muurame on kevättähtimön (Stellaria holostea) kummikunta. Kevättähtimö on Keski-Suomessa vaarantunut laji. Ilmeisesti kaikki Keski-Suomen tunnetut ja alkuperäiset kasvupaikat sijaitsevat Muuramessa. (Meidän pihassa esimerkiksi!)

Kevättähtimö kasvaa tuoreilla ja hikevillä lehtomailla, joskus myös kangasmetsissä. Laji suosii aukkopaikkoja ja lehtimetsiä. Eurooppalaissiperialaista kevättähtimöä kasvaa laajalti Pohjoismaiden eteläpuolisissa Euroopan osissa. Idässä levinneisyys ulottuu Aasian puolelle Länsi-Siperiaan ja Kaukasiaan. Eteläisimpänä se kasvaa Välimeren maissa ja Pohjois-Afrikassa. Suomessa laji on hyvin eteläinen. Sisämaaesiintymiä on Etelä-Hämettä lukuun ottamatta vähän ja useimmat niistä ovat ihmistoiminnan tulosta. -Kursivoitu lainaus, Muuramen kunnan sivut
65901.jpg

Kohtahan se varsinainen luontokuvaaminen alkaa. Aikaisempina keväinä ja kesinä en ole blogannutkaan, mutta niin on ollut aina että kuvaaminen (ja omasta mielestä näyttämiskelpoisten kuvien määrä) kasvaa progressivisesti lumen määrän vähetessä.