Tänään heräsimme taas helikoptereiden säksätykseen kun ne lipuivat virtana taloni yli kohti eteläisiä pikataipaleita. Mä en ole enää vuosiin jaksanut olla kiinnostunut Suurajoista (virallinen nimi tänä vuonna on Neste OIL Rally Finland). Saatan tosin seurata telkusta rallilähetystä, että täysin kielteinenkään kantani ei ole. Rallit muuten alkoivat perinteisessä rallisäässä, vettä tuli kuin aisaa ja kertakäyttösadetakit tekivät Keljon ABC:llä kauppansa. Täytyy kyllä olla paljon ensikertalaisia kun on lähdetty liikkeelle ilman sadekamppeita. Se sadehan kuuluu Suurajojen ominaispiirteisiin.

Minusta tuo helikopterilento on vain mielenkiintoisempaa (ja vieläkin äänekkäämpää) kuin autot. Tännehän tuntuvat kerääntyneen kaikki Suomen helikopterit ja suurin osa niistä lentää useita kertoja meidän talon yli -  jotkut tosi matalalla. Matkustajat näkee kyydissä... No, ei tosin niin tarkkaan että näkis että kas Teemuhan se siinä menee tai joku entisistä tai nykyisistä formulakuskeista. Helikopterikuvaa en tähän saanut  mutta laitetaanpa aamusumukuva. Kun istuksin meidän rappusilla aamutuimaan, oli siellä ulkona ensimmäinen elokuinen aamusumu ja kaste. Ihanaa sekin, sateen ohella - vaikka tänään nyt päivemmällä paistaakin aurinko täydeltä terältä.
157751.jpg