Medis oli pohdiskellut sitä miten hän kirjoittaa blogia. Kommentoin siellä häntä ja lupasin minäkin tehdä aiheesta postauksen. Näin kirjoitin, itse itseäni lainaten:
"Nopeasti ja suunnittelematta.

Saan ideoita muiden blogeista, uutisista ja ympäriltäni. Olen kiitettävän aktiivinen päivittäjä. Kuvat syntyvät joskus ensin ja niiden ympärille teksti, joskus aihe on taas ensin mielessä ja siihen syntyy kuva. Nyttemmin olen ruvennut postaamaan myös joskus ilman kuvia pelkän jutun.

Minun vakiokävijöistäni on muutamat sanoneet että on kuin kävisi virtuaalikahvitunnilla meillä. Tyyli on mulla yleensä ihan sama kuin kahvipöytärupattelussa ja välillä vaahtoan aivan kuten livenäkin."

Kuten olette mahdollisesti huomanneet käyn ehtimisen puitteissa aina päivittäin kommentoimassa myös muita. Tuttavapiirini on käynyt tämän bloggaamisen puitteissa vaan niin suureksi - ettei yksinkertaisesti ehdi enää kaikkialle.

Kuten ilmoitin jo alussa, tämä on erittäin kommentointiystävällinen blogi ja usein postattuani (ja käsin päivitettyäni sen Blogilistalle) jään hyeenana odottamaan ensimmäisiä kommentteja. Joskus taas tehtyäni postauksen häivyn koneen äärestä välittömästi muihin puuhiin. Pyrin aina vastaamaan (nopeasti) saamiini kommentteihin, että säilyy sellainen online-keskustelun henki. Joskus on tosin käynyt niin (kun minulla on näin paljon näitä blogeja) että joku kommentti on huomattu vasta paljon jälkikäteen tai vanhoihin postauksiin tulleita ei ole mahdollisesti huomattu vieläkään...

Tämä touhu alkoi valokuvien esittelynä, mutta kyllä toi verbaalinen ja sosiaalinen puoli on mulle tänäpäivänä aivan yhtä tärkeetä. Siksi vaihdoin nimenkin, tästähän piti alunperin tulla kuvablogi. No, sellainen tuli sitten perustettua myöhemmin Blogger-alustalle.

P.S Saaranblogissa on käyty myös tämä läpi:
"Hei kaikille. Olen Saara ja olen blogholisti. No se alkoi vuosia sitten ihan vain foorumeilta. Aloin ottaa kantaa yhdellä kirjallisuuspalstalla ja se tuntui aluks ihan sopivalta. Mutt sitten se karkas käsistä ja mä olin kohta koukussa moniin kirjallisuuspalstoihin. Hei, se oli pientä, välillä mä kävin ottamassa kunnon fiilareita ihan kauheiltakin foorumeilta, mammapalstoilta ja politiikkafoorumeilta. Niissä käytettiin kovia sanoja, mut se ei kuitenkaan ollu mun juttu. Mä palasin aina kirjallisiin palstoihin. Olihan siellä se jengi. Sit ku on siinä jengissä kiinni, niin ei sieltä niin helppoo oo irrota. Aina joku oli houkuttelemassa sanomaan jotakin."

Mullakin on muuten foorumitausta, mun juttu oli silloin valokuvausfoorumit... Ensin Valokuvanettiä tuhansia viestejä ja sitten Kameralaukkuun... Foorumit toimivat siis siirtymä- ja totutteluvaiheena tuhdimpiin paheisiin - jossain vaiheessa tarve kasvaa niin suureksi että - sitä vain yhtenä päivänä huomaa bloggaavansa. Säälittävimmin koukutetuilla on useita blogejakin...