Heti kun on päivän puutarhahommissa tänne näkyi kertyneen runsaasti kommentteja...

Aloitetaanpa Veijosta... Nimma kirjoitti tuonne kommenttilootaan: "Palailen tästä monen viikon kesälomatauon jälkeen nettiin surffailemaan. Olipa kiva löytää sivuiltasi nyt jo oma kategoria Veijolle! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa Veijo-kategoriaa!!

Veijon kuvia katsellessani aloin pohtia myös hänen luonteenpiirteitään. Onko Veijo kenties tyhjäpäinen kaunokainen, jonka silmien salaperäinen katse selittyy yksinkertaisesti sillä, ettei niiden takana liiku mikään? Vai kulminoituuko Veijoon tuhansien vuosien salaperäinen kissanviisaus, joka paistaa sen silmistä ja tallentuu kameran muistikortille? Onko Veijo perheen leikkisä ilopilleri vai kärsivällinen kaveri, joka ei turhista hätkähdä? Saalistaako Veijo yön pimeydessä vai tyytyykö nauttimaan kissanpäivistä lattialla olevassa auringonläikässä? Ahmiiko Veijo raksut kuin raksut jopa kaverin kupista, vai valikoiko hän herkkupalat oman gurmee-kitalakensa mukaisesti? Millainen on Veijon sielu?"

Veijo ei ole tyhjäpäinen bimbo, mutta toisaalta se ei myöskään ole varsinainen intellektuelli. Se on viidestä kissastamme se joka keksi miten jääkaappi avataan seuraamalla miten ihmiset sen tekevät. Siksi meidän jenkkimallisen jääkaapin edessä on aina pidettävä 10 litran täysinäistä vesikanisteria painona ja toinen jääkaappi oli piilotettava ulkoeteiseen Veijon ulottumattomiin. Jos Veke tietää muonaa olevan (sehän suorittaa kauppakassiin inventaarion ennenkuin kerkeät purkaa sen kaappiin) - edes painava kanisteri ei estä oven avaamista (Veijohan on kooltaan pienen koiran kokoinen ja erittäin voimakas). Veijon intohimona on siis syöpöttely. Se ei ole niinkään gourmet-tyyppistä herkkuperseisyyttä vaan aterioimista ihan noin vaan yleisesti. Lukuisat ovat ne kerrat kun Veijo on suorittanut ratsian ruokakaappiin ja töistä palattuamme lattialla on vain tyhjä paketti kinkkua tai jotain muuta. Oven sulkemista se ei ole omaksunut... No, Veijon omatoimisuuden hedelmistä nauttivat muutkin katit mielihyvin.

Veijo ei ole varsinainen eloisa ilopilleri ja aika laiskakin se on leikkimään, mutta se keksii aina kaikkien lelujen toiminnallisuuden välittömästi. Esimerkiksi jos meillä vingahtaa vinkulelu - kuulohavainnon voi arvioida varmuudella siten että asialla on todennäköisesti Ulpukka tai Veijo. Jos vinkumiseen yhdistetään norjankielinen jutustelu, silloin sen täytyy olla Veksu.

Veke on sellainen vakavahenkinen jörrikkä ja se on erittäin varautunut vieraiden ihmisten suhteen (se oli sitä jo ennen viimekesäistä karkureissua - ominaisuus omaksuttu löytökissa Tyyneltä). Se ei esimerkiksi harrasta juurikaan itse syliin tulemista, mutta kuten kuvien yleisimmästä paikasta keittiön pöydällä havaitsee se tulee hyvin lähelle meitä muuten = nenän eteen. Jos otat sen syliin Veijon kasvoille ilmeistyy tuo miehekkään vaivautunut ilme - voi ei, hellyydenosoituksia, en mä ole mikään vauva, hei! Oheisessa kuvassa (joka on raaka osarajaus alkuperäisestä, koska Vekeä pitelevä Kissamau ei antaisi tätä muuten julkaista) näkee hyvin tämän ilmeen ja sen miten kookas Veke on.
126955.jpg
Veijo on henkisesti toipunut hyvin syksyisestä kuukausien karkumatkasta vaikka ensimmäisen viikon se oli äärimmäisen väsynyt ja istuskeli usein ajatuksissaan. Nyt se on palautunut täysin entiselleen.

Se on varsin utelias ja osallistuu kaikkeen tekemiseen päältäkatsojan roolissa. Tämän äärettömän uteliaisuuden takia meillä ei voi pitää mitään kasveja sisällä, Veijo on heti suorittamassa empiirisiä makutestejään ja sotkuahan siitä seuraa. Ilkeämielinen Veijo ei missään mielessä ole mutta lauman arvoasteikossa ylempänä olevaa Sepeä se muistaa haastaa päivittäin. Se ei ole mitään varsinaista kollitappelua vaan sellaista uhittelua ja koijaamista. Ulpukan kanssa sen sijaan Veijokin on välillä hätää kärsimässä kun tämä pieni mutta pippurinen pirpana ottaa kaulasta painiotteen ja lähtee vääntämään nurin tai tulee viereen, nuuskaiseen ja täppää sitten muina naisina nenään. Sekin on nähty että Veksu juoksee karkuun Ullaa.

126995.jpg
Tämä on se tyypillistäkin tyypillisempi otos Veijosta. Suuri nautiskelija on mallannut itsensä perheyhteisön keskeisimmälle paikalle hyviin tarkkailuasemiin savolaistyylisenä päällysmiehenä josta se raukeana seurailee muiden puuhailua tai vetäisee tirsat. Ja jonkunlainen ylläripala olisi myös kiva löytää päivittäin normaalin ruokavalion ohessa.

Ja sitten on vielä mainittava tämä viattomuus tyyliin: "Se en ollu muuten minä". Vaikka Veijo jäisi itseteossa kiinni jostain kielletystä puuhastelusta, niin sen ilme sanoo "Mitään en oo tehnyt ja tällainen hälinä".